Etusivu: Ajankohtaista ennakoinnin ja uusien ideoiden maailmasta
Tervetuloa Jari Kaivo-ojan kotisivuille!
Olen toiminut vuodesta 1995 lähtien Tulevaisuuden tutkimuskeskuksessa, ensiksi Turun kauppakorkeakoulussa (vuoden 2010 loppuun) ja nykyisin vuoden 2011 alusta Turun yliopistossa. Asemapaikkani on ElectroCity Turussa aivan Kupittaa juna-aseman läheisyydessä. Olen tutkimusjohtaja Tulevaisuuden tutkimuskeskuksessa. Olen toiminut yhteistyössä lukuisten suomalaisten ja kansainvälisten organisaatioiden kanssa. Näilla kotisivuilla kerron ja välitän tuoreita uutisia ennakoinnin, innovaatiotutkimuksen ja tulevaisuudentutkimuksen nopeasti muuttuvasta tutkimusmaailmasta. Kirjoitan blogiini ajankohtaisista asioista ja erilaisten projektieni edistymisestä.
Tervetuloa seikkailuun tulevaisuudentutkimuksen kiehtovaan maailmaan!
Toisinaan voit löytää blogeistani juttuja myös yksityiselämästäni ja arkisista kokemuksistani. Päähuomio kotisivuillani on kuitenkin ennakóinti- ja innovaatiotutkimuksessa.
Löydät sivustoiltani myös tietoa nopeasta Twitter-viestinnästäni. Toivottavasti löydät koko ajan päivittyvät Tweettini ja saat niistä hyötyä ja iloa itsellesi.
Joskus tweetteihini voi myös eksyä hieman huumoria ja rock-aiheisia vinkkejä. Toivottavasti se ei haittaa sinua. Olen huumorin ja rockin ystävä ja sekä näiden teemojen harrastaja. Elämää ei ehkä aina kannata ottaa liian ryppyotsaisesti. Ihmisten ja laajemminkin elämän koominen puoli voi olla myös varsin kiinnostava.

